Koko perhe kanottiretkellä

Vang Vieng oli ehdottomasti mielenkiintoisin käymistämme paikoista Laosissa. Se oli vain kylä "ei missään" verrattuna pääkaupunkiin tai Luang Prabangin temppelikaupunkiin, mutta siellä koimme mieleenpainuvimmat hetkemme ja havaitsimme, että siellä vuorotteluvapaarahallakin tulisi kohtuullisesti toimeen.

Matkustimme itse paikanpäälle Vientiennestä VIP bussilla 160 km:n matkan. Uhrasimme tähän ihan viisi dollaria, vaikka tavallisella vuorobussilla olisi päässyt dollarillakin. Tuohon viiteen dollariin kuului tietenkin elokuvatarjonta matkan aikana sekä tarjoilut.  Mukaan raahaamissamme matkaoppaissammekin jo sanottiin, että  "maassa maan tavalla"- matkailu saattaisi rasittaa liikaa hermoja, joten emme viitsineet testata tätä sen enempää. Miksu tuli huonovointiseksi ensimmäisen elokuvan jälkeen (hän ei ilmeisesti huomannut olevansa huonovointinen lempielokuvansa Mr. Beanin aikana), mutta ottikin sitten kaiken irti loppumatkan ajan; välillä tuli oksennukset bussinkylkeen ja välillä ihan syliin vain. Muut matkustajat osallistuivat talkoisiin lähettämällä läjittäin paperia, muovipusseja ja matkapahoinvointilääkkeitä. Seuraavalle taipaleelle otimmekin tupla-annoksen uusia, Thaimaasta ostamiamme pahoinvointilääkkeitä, joiden avulla Miksusta tuli  hyperenerginen. Emme tiedä kumpi vaihtoehto oli pahempi. Äitikin otti varmuudeksi vuoristoiselle matkalle samanlaisen lääkeannoksen, tosin hieman erilaisin seuraamuksin; hän oli kuin nuijanukutuksen saanut, silmät eivät pysyneet millään auki ja loppupäivänkin oli vielä ihan tokkurainen. Että isi oli iloinen.

Vang Viengissä majoituimme yhteen kylän parhaista paikoista, hotellin vuorokausihinta oli 5 dollaria (täällähän kaikki maksetaan aina mieluiten dollareissa, jonka kurssi on paikallista kippiä parempi). Hintaan kuuluivat ilmaiset kahvit, teet ja juomavedet. Majatalo tarjosi muitakin kohtuuhintaisia palveluita, kuten pyykinpesu (1 kg= puoli dollaria), perinteistä laolaista hierontaa (2,5 dollaria/tunti, oli muuten aivan ihanaa) ja kaikenlaisia retkiä lähiympäristöön.

Me otimme päiväretken joelle läheisestä Happytoursin kojusta  ihan vaan sen vuoksi, että opas puhui ymmärrettävää englantia ja vaikutti muutenkin hyvältä tyypiltä. Ja tämä retki osoittautuikin yhdeksi parhaista tekemistämme. Päivä alkoi mukavasti aamupalalla, jatkuen joelle, jossa pukeuduimme asianmukaisiin varusteisiin, kypäriin ja pelastusliiveihin sekä siirryimme kanootteihin. Lapset pääsivät turvallisuussyistä oppaan kanoottiin ja meidät sijoitettiin apuoppaiden kanootteihin. Oppaamme olivat meitä puolta nuorempia, mutta heiltä ei puuttunut ammattitaitoa ja kykyä saada asiakkaita nauttimaan retkestä. Milloin he eivät laulaneet tai tehneet pellehyppyjä kanootista, aloittivat he kunnon vesisodan. Mielenkiintoisilta kuulosti myös heidän käymänsä keskustelut jälkikasvumme kanssa;

Ihan siis tulivat hyvin toimeen. Pojat väittivät kovasti keskustelleensa koko ajan oppaan kanssa, kertoivat hänen puhuvan suomea. Pojatjan eivät normaalisti englantia ymmärrä, ainakaan meidän seurassa. Opas antoi myös poikien läträtä  vesipullojen kanssa kanootissa, kahmia pulloillaan vettä joesta ja heittellä sitä toistensa sekä oppaan päälle. Olivat vielä nuo oppaat itsekin niin poikia. Samoin olivat kuulemma antaneet lasten hypellä kanootista jokeen ja olipa meidän isi kauempaa nähnyt heitä sinne oikein heiteltävänkin ja kuullut kun pojat kiljuivat riemusta. No, onneksi äiti kuuli tämän vasta jälkikäteen.