Paluu kotiin

Palasimme kotiin perjantaina 21.7, yhdeksän päivää aiottua aiemmin, jotta ehtisimme vielä ennen töiden ja koulujen alkua vierailla mm. Kajaanissa ja remontoida asuntoamme.

Lensimme Washington D.C:stä Lontoon kautta Suomeen ja saimme jännätä ehtisimmekö Suomen koneeseen, kun lento oli jo lähtiessä melkein kaksi tuntia myöhässä. Yllättäen Lontoossa olikin paikallinen lentokenttävirkailija meitä vastassa, joka otti meidät kyytiinsä ja kuljetti pikkuautollaan halki lentokentän suoraan Helsingin koneeseen. Wau, mitä palvelua British Airwaysiltä.

Helsinkiin saavuimme aikataulun mukaan klo 17.15. Ryntäsimme laukkuja odottaessamme viereiseen taxfree myymälään ja ostimme isoimman löytämämme Pandan lakupaketin,jonka tuhosimme hetkessä. Meitä kuulutettiin asemalla ja meille kerrottiin yhden laukun jääneen Lontooseen kiireisen koneen vaihdon vuoksi. Eipä hätää, se tuotiin meille seuraavana päivänä kotiovelle.

Ahdettuamme kaikki muut nyssykkämme kärryihin (niin ja niitähän oli 133 kiloa miinus Lontooseen jäänyt pikkulaukku), ajattelimme hujauttaa vauhdilla taksilla kotiin. Mutta meitä odottikin iso yllätys terminaalissa; Kaisa, naapurin Kaj sekä Markus Teron töistä oli meitä vastassa. Eivätkä yllätykset loppuneet vielä tähän; kiikutettuaan meidän kotiin, terassilla odotti YLLÄTYSPALUUJUHLAT! Olimme ihan pyörällä päästä, kaikki tuntui jo muutenkin oudolta.
Vastassa Kaisa, Kaj, Markus
133 kiloa matkanyssäköitä

Terassilla komeili isoin kirjaimin Tervetuloa Kotiin ja tarjolla oli suomalaista ruokaa; uusia perunoita, silliä, makkaraa, ruisleipää, mansikkatäytekakkua, Fazerin suklaata ja salmiakkia. Määristä päätellen luulivat ettemme olleet saaneet vuoteen ruokaa (eivät olleet katsoneet turhan tarkkaan näillä sivuilla komeilevia pyöristyneitä muotojamme). Hyvällä ruokahalulla söimme pitkään kaivattuja herkkuja ja vaihdoimme kuulmisia.

Kaksi viikkoa olemme nyt olleet kotomaassa ja meille yleisimmin esitetyt kysymykset ovat; miltä nyt tuntuu, mikä oli paras maa ja riittikö rahat? Joten vastaamme niihin nyt tässä kaikille samaan aikaan;
Yllätysjuhlat
Makkara ja ruisleipä maistuu

1.Olo on vieläkin vähän outo, koti tuntuu vieraalta ja tekemättömiä töitä on pivin pimein jonossa.

2. Parasta maata on vaikea nimetä, viihdyimme ehkä parhaiten Aasiassa (Thaimaassa), mutta mielenkiintoisinta oli matkustaa Uudessa-Seelannissa ja Pohjois-Amerikan eteläosissa. Vähiten tykkäsimme Tahitista (tämä lienee jo käynyt kaikille selväksi kirjoituksistamme, heh, heh).

3. Rahat riittivät, kaikki meni mikä tuli ja oli tilillämme. Varabudjettin emme onneksi joutuneet koskemaan. Matkan kokonaisbudjetti on n. 55 000 - 58 000 euron välillä kaikkine kuluineen, lippuineen, vakuutuksineen ja rokotuksineen. Halvin kuukausi oli Aasiassa, noin 2000 euron kuukausibudjetilla, kallein PohjoisAmerikassa n. 5 500 euron kuukausibudjetilla.

KIITOS KAIKILLE SEURASTA. Nyt olemme taas livenä tavattavissa, joten tämä on viimeinen kirjoituksemme tällä erää, mutta uusia matkoja on luvassa tulevaisuudessa ja tällä serverilläkin on vielä käyttämätöntä kapasiteettia, joten ehkä kuulette vielä meistä... Emme poista näitäkään kirjoituksia ihan heti, joten voitte aikanne kuluksi lukea vaikka vanhoja kertomuksiamme. Heh, heh. Ja jos joku on menossa johonkin näihin kohteisiin tulevasiuudessa, älkää epäröikö kysellä meiltä lisävinkkejä, sillä tässä ei ole vielä kaikki...

                                                                THE END