Tällä tuhansien lampaiden maassa on tullut törmättyä muutamaan lampaaseen. Niitä on kaikkialla. Tien varret täynnä. Pienemmillä teillä, joiden varsilla lampaat saavat vapaasti juoksennella, saa olla todella varuillaan ettei ajaisi niiden päälle.

Täällä on monessa paikassa mahdollista käydä katsomassa kuinka lammas keritään, ja niin mekin kävimme yhdessä näytöksessä. Se näytti käyvän joutuisasti ja vaivattomasti ammattilaiselta, eikä lammaskaan näyttänyt mitenkään kärsivän tilanteesta.

Wellingtonin maankuulussa Te Papa museossa oli mahdollista kokeilla miten nopeasti lampaankeritseminen itseltä onnistuu. Siellä oli nimittäin osastolle rakennettu oikeankokoinen muovilammas, joka oli teipattu yltäpäältä EAN-koodein. Skannereilla sai sitten kokeilla kuinka nopeasti "keritseminen" kävisi. Kone antoi pisteitä nopeuden ja huolellisuuden mukaan.

Kaikourassa kävimme bongailemassa hylkeitä rannoilta. Niitä lojui rantakallioilla päivää paistattelemassa ja välillä joku laahautui oudosti eviensä varassa mereen polskuttelemaan. Oli ihanaa katsella, kun ne sukeltelivat rantavedessä välillä selälleen ja valillä vatsalleen, oikein esiintyivät katselijoille. Liian lähelle eksyessämme (suositeltava etäisyys on vähintään 10 metriä), ne antoivat kyllä sen kuulua. Ihmeen kova ääni niistä lähtee ja osaavat olla silloin suorastaan peloittavia. Lasten mielestä ne haisivat niin pahalle, että he ihan suosilla katselivat niitä hyvän välimatkan päästä.

Rannikolla ollessamme (tarkemmin sanottuna Omarussa, vähän etelämpänä) kävimme myös illalla katselemassa keltasilmäpingviinien rantautumista päivän retkiltä kotikoloihinsa. Mehän olimme aiemmin Ausseissa katsomassa vastaavaa sinipingviinien näytöstä, mutta nämä ovat isompikokoisia, eikä niitä nouse rantaan ihan niin sankoin joukoin. Silloin tällöin kun jokunen nousi mainhin, empi se aikansa rantaviivan tuntumassa, ja uskaltautui sitten nopeasti kipittäen pusikkoon etsimään pesäänsä.

Kertakaikkisen söpöjä, tuijottelimme niitä ikuisuuden. Tämä ei ollut mikään järjestetty esitys, vaan niitä sai kuka tahansa vapaasti mennä katsomaan, kunhan ei mennyt ihan viereen häiritsemään niiden kotirauhaa. Tätä varten lähistölle oli rakennettu erilliset katselutasanteet, joilta pingviinien elämää saattoi seurailla.