Kuala Lumpurissa shoppaillaan

 

Meidän perhe ei ole koskaan ollut mitaan erityisen shoppailevaa tyyppiä, mutta nyt täytyy myöntää, että shoppailuinto sai meidätkin valtaansa täällä Malesian pääkaupungissa. Tarjolla on kaikkea mahdollista (myös kaikenlaista mahdotonta, jota emme ole kenenkään luulleet tarvitsevan), hinnat ovat kohtuulliset ja laatu huomattavasti parempaa kuin Thaimaassa.
Kaupungista löytyy erilaisia alueita, joista saa omanlaistansa tavaraa, hauskaa on ollut kierrellä mm. Little Intiassa, jossa kaupoista kaikuu intialainen musiikki kaduille, hyllyt notkuu Bollywood elokuvia ja kaikkialla on tarjolla silkkikankaita sekä sareja. Täällä ei ole unohdettu myöskään runsasta kiinalaisten määrää, joille on tarjolla mm.lukuisia kirjakauppoja (olen kateellisena katsellut valikoimia ja hintoja, ilmeisesti painosvolyymit ovat niin korkeita etteivät ne maksa juuri mitään. Näin kun mies osti kassillisen kirjoja ja maksoi niistä alle 2 euroa) ja herkkupuoteja, joista saa mitä eksoottisimman näköisiä eväitä, joista ei voi mitenkään arvata mitä ne ovat. Teepaketit ovat ainoita, jotka ovat jotenkin tunnistettavia. Kerran ostimme kiinalaisilta markkinoilta vähän perunalastuja isomman kokoisia "shipsejä" irtomyynnistä ja kun pussin saatuamme kävimme siihen joukolla kiinni, eivät ne maisuneet miltään ja kiinalaisia se nauratti kovasti. Myöhemmin jossain ravintolassa saimme samoja "shipsejä" paistettuna, joten olimme siis ehkä syöneet niitä raakoina!
Temppelitavaraa on myöskin tarjolla joka nurkalla, lähinnä kiinalaisten buddha- sekä intialaisten hindutemppeleihin. On seppeleitä, suitsukkeita, kynttilöitä, riipuksia sekä kaikenlaista syötävää ja pikkulahjoja jumalille. Me olemme kurkistelleet innolla temppleihin ja poikenneet aina sisällekin, kun olemme edes jotenkin paikallisittain säädyllisesti pukeutuneita. Shortseissa pääsee kyllä muualle paitsi moskeijoihin, mutta helletoppia voidaan jo vähän silmäillä paheksuvasti. Meidän pojat ovat kovasti olleet kiinnostuneita intialaisesta norsupäisestä Ganesha- sekä lukuisista tuhon jumalista. Ei enää meidän tiedot riitä vastailemaan heidän yksityiskohtaisiin kysymyksiinsä. Kiinalisista (ja thaimaalaisistakin buddhatemppeleistä) heitä innoittavat eniten lohikäärmeet ja erilaiset "hirviöt". Taitaa olla raukkojen päät kohta ihan pyörällä, kun eri jumalia tulee ja menee niin tiuhaan tahtiin. Juuri nyt, kun kirjoitan tätä kello on täällä puoli viisi illalla ja lasten ohjelma televisiossa keskeytyi kuin seinään, kun alkoi islamin uskon mukainen rukoushetki.Televisioon ilmestyi moskeijan kuva ja alkoi kaikua Allaaaaaaah!
On täällä tarjolla ihan tavallistakin tavaraa. Basaarityyppisiä ostoskeskuksia on vieri vieressä ja hinnat niissä neuvoteltavissa. Tavaraa on laidasta laitaan, jotkut ostoskeskukset ovat myös profiloituneet tavaran mukaan, on mm. tietokonetavarataivasta tai vain hienoa merkkitavaraa myyvää superhienohkoa ostoskeskusta. Ostoskeskukset on rakennettu amerikkalaisen mallin mukaan isoilla parkkihalleilla varustettuna, joista autottomankin pitää välillä kiertää ulos parkkihallin kautta. Täällä kaupungissahan ei muuten kävele ketkään muut kuin eurooppalaiset, vaikka joka paikassa on hienot kuviolaatoin rakennetut jalkakäytävät! Hienoimmissa ostoskeskuksissa on myös muita palveluja runsaasti saatavilla. Ruokamaailma löytyy jokaisesta ja hinnat ja ravintolatyypit vaihtelevat kovastikin ostarin tyylin mukaisesti. Hienoimmista löytyy kaikenlaista trendiravintoloita (jotka usein vain näyttävät hienoilta, ovat kalliita ja ruoka on mautonta eurooppalaistyyppistä kopioruokaa), kun taas kaiken kansan basaariostareiden "ruokaloista" olemme saaneet todella hyvää paikallisruokaa oman valinnan mukaan (annostyypit voidaan rakentaa kunkin toiveiden mukaan) ja todella kohtuulliseen hintaan. Meidän nelihenkinen perhe syö ruokalassa vatsansa täyteen n. 6-8 eurolla, kun taas trendiravintolassa saatamme jäädä nälkäiseksi ja hinta on enemmän kun tuplaten. Ruokamaailman lisäksi ostareista saattaa löytyä normaalipalveluiden (kampaamot, kauneushoitolat jne.) lisäksi huvipuisto tai "uimahalli". Näimme yhdessä ostarissa mainoksen, että heidän altaallaan järjestetään lapsille "bubblemaker" sukelluskursseja. Harmi ettei ehditty kokeilemaan, kun huvipuistossa meni jo 5,5 tuntia!
Mielenkiintoisia täällä meidän hotellin läheisyydessä Chinatownissa ovat tukkumyymälät. Täältäköhän ne meidän ostajat hankkivat tavaraa Prismoihin ja Sokoksiin? Tukkumyymälöihin pääsee sisään kaikki halukkaat ja useimmista tavaraa saa ostaa pienemmissä erissä tai jopa yksittäin. Ja arvaatkaa onko ostettu? Paljon on tarjolla mm. koruja, hiustavaraa (solkia, pinnejä jne.), laukkuja, vaatteita, pehmoleluja, joulutavaraa, sisutusjuttuja, työkaluja, paperitavaraa jne. Täältä lähtee varmasti iso paketti kotiin, joten varautukaa Kaj ja Kaija. Mukaan on tarttunut mm. DVD:tä (leffoja ja tietokonepelejä, uutuudetkin maksavat täällä n.2 euroa), sisustus- sekä tietokonetavaraa, leluja, uudet silmälasit Jaanalle ja kaikenlaista muutakin pienempää sekä isompaa.

Täällä Chinatownissa meitä ovat myös viihdyttäneet lukuisat eläinkaupat. Kaupat on täynnä lasivitriineitä, joissa köllöttelee mitä suloisimpia koiranpentuja ja kissoja sekä häkkejä joissa on hiiriä, marsuja, lintuja jne. Meidän pojat ovat viihtyneet täällä tuntikausia. Kaupat ovat yleensä siistinoloisia ja eläimillä näyttäisi olevan ihan kohtuulliset oltavat.