New Page 0

Tämän reissun olimme suunnitelleet toteuttavamme jollakin keinoin jo matkaan lähtiessämme, toteutustapa vain oli vielä hakusessa. Kaikkialta olimme kuulleet, että Siem Riepiin (kaupunki, jossa Angkor Watin temppelialue sijaitsee) ei kannattaisi mennä autolla. Sinne ei ole juuri tietä laisinkaan ja varsinkin sadekausina tiet voivat olla ajokelvottomia. Kyselimme valmisretkiä ko. kohteeseen niin lento- kuin bussimatkoja sekä pelkkiä kuljetuksia, mutta päätimme lopulta lähteä seikkailemaan omatoimisesti. Lentomatkat kohteeseen ovat kalliita, koska kuulemma paikallinen kamputsealainen ministeri omistaa Kamputsean lentoyhtiön ja hän ei näin ollen puolla teiden rakentamista Thaimaan suuntaan. Lentolippu Bangkokista Pekingiin maksaa huomattavasti vähemmän kuin Siem Riepiin, joka on sentään ihan vieressä (430 km Bangkokista). Lentoliput meidän perheeltä olisivat maksaneet n. 900 euroa!

Tilasimme taksin jo tutuksi käyneeltä "kojusta" ihan asuntomme vierestä. Samaisesta paikasta oli tilattu myös kyytimme Bangkokiin ja ne toimivat loistavasti. Hinnasta kävimme pientä käden vääntöä, mutta sovimme loppujen lopuksi hinnaksi n. 100 euroa edestakaisin Poi Petin raja-alueelle. Auto oli hyväkuntoinen Volvo 940, joka on täälläpäin vähän harvinaisempi kaikkien turvavöinettömien Toyotoiden joukossa. Matka rajalle kesti kolme tuntia ja tie oli hyväkuntoista, tässä vaiheessahan emme vielä edes aavistaneet mitä rajan takana olisi vastassa.

Kamputsean rajalta alkoi varsinainen villi itä. Heti noustuamme autosta, alkoi ympärillämme pörrätä kaikenlaista kulkijaa, oli lapsia kerjäämässä rahaa, tien neuvojia ja ties mitä. Työnsimme kaikki arvotavarat housuihimme ja aloimme järjestämään viisumeita maahan. Täytimme lukuisia papereita, sujautimme viisumirahan (1000 bathia =20 e/henkilö) kuvineen paperin väliin, käärimme sen paikallisen tavan mukaan rullalle ja työnsimme epämääräisestä luukusta sisään. Ja sitten vain odoteltiin. Viisumit tulivat ihan kohtuullisen ajan kuluessa. Näimme kyllä joidenkin sujauttelevan isompiakin summia papereiden väliin luukusta, ties mitä palveluksia sillä sitten saivat, ainakaan heidän viisumit eivät tulleet sen nopeammin.

Tullimiehet (varmasti he keräsivät tästä samalla mukavat provikat itselleenkin, mutta maksoimme ne mielellämme, kun kaikki järjestyi niin sujuvasti) järjestivät meille taksin (henkilöauton, Toyota Camryn, vaikka maasturikaan ei olisi ollut näissä oloissa liioiteltu vaihtoehto) 40 dollarilla Siem Riepiin. Matka oli vain 130 kilometriä ja kesti 5,5 tuntia. Tie oli todella huono, kuoppainen ja välillä suorastaan ihan olematon. Lisäksi meiltä meni useampi kilometri ennenkuin meille selvisi kummanpuoleinen liikenne täällä on. Kaikki ajelivat sieltä mistä parhaaksi näkivät, mutta yleensä ottaen täällä on oikeanpuoleinen liikenne, vaikka kummallista kyllä, auton ratitkin on oikella puolella. Lisäksi useimmat autot ajelevat ilman rekisterikilpiä (ei meidänkään kumpaankaan suuntaan olevissa autoissa ollut kilpiä). Aluksi kuoppainen tie tuntui jännältä ja eksoottiselta, mutta parin tunnin ajelun jälkeen siihen väsyi ja se alkoi tuntua lähinnä vuoristoradalta. Onneksi meillä oli kunnon satsi pahoinvointilääkkeitä mukana. Matkan puolivälissä alkanut sade vielä lisäsi matkan haastavuutta, kun savipäällysteinen "tie" muuttui mutavelliksi. Kuskimme oli kuitenkin lujahermoinen ammattilainen, jonka huumori piti koko matkan. Edes silloin, kun koko tienleveys oli syvää vesikuoppaa, jonka eteen YK:n jättimaasturikin oli pysähtynyt ihmettelemään, kuskimme ei edes hidastanut, vaan ajoi yli kuopan veden yltäessä ovien puoliväliin. Hyvin siitä päästiin, ei edes kastuttu.

Rähjäisinä, mustelmilla ja tasapainoaisti heittäen saavuimme illan suussa Siem Riepiin. Lapsetkin jaksoivat todella hyvin valittamatta, taitavat olla ralliautoiluaineista. Lonely Planetin suosittelema hotelli, johon olimme tehneet etukäteisvarauksen netissä, oli täynnä. Onneksi kuskilla oli vetäistä toinen paikka takataskustaan, joka osoittautui edulliseksi (15 dollaria/yö), siistiksi, pieneksi perhehotelliksi. Oli ihanaa päästä suihkuun kaiken pölyn ja mudan jälkeen. Nautimme kun suihkusta tuli vettä ihan normalilla paineella, täällä Pattayan asunnossammehan suihkusta lirisee kerrallaan onnettoman vähän vettä, vähäisten sateiden vuoksi. Yritimme päästä sinuiksi uuden maan rahan kanssa, kunnes tajusimme, että täällähän kaikki hinnat ovat dollareissa. Myyjätkin ottavat mielummin rahan suoraan dollareina, vaikka tietenkin maan omalla valuutalla rialilla voi myös maksaa, tosin yleensä huonompaan kurssiin. Euro on tuntemattomampi valuutta ja sitä otetaan vastaan lähinnä vain pankeissa.

Meidän pääasiallinen Kamputsean vierailun syy oli, Angkor Watin temppelialueet. Ja kyllä niiden takia kannatti tullakin ja matkustaa vaikka vähän kuoppaisellakin tiellä. Kiersimme kaksi kokonaista päivää temppelialueita. Lapsetkin saatiin kiinnostumaan niistä, kun sopivasti höystimme tarinoita temppleiden ammoisista ajoista. Lisäksi kivien päällä hyppeleminen ja kiipeily oli erityisesti poikien mieleen, sekä tornien kätköissä nukkuvat lepakot. Temppelialue on suunnattoman suuri ja sieltä löytyy lukuisia erityylisiä ja uskontoa edustavia temppeleitä. Temppelit on rakennettu 800-1200-luvuilla ja ne ovat olleet vuosisatoja viidakon kätköissä, kunnes ne reilut sata vuotta sitten löydettiin. Temppelialueella on kuvattu mm. Indana Jones ja Tomb Raider -elokuvat.

Kamputseassa meitä hämmästytti temppeleiden lisäksi myös rampojen ihmisten määrä. Kadunkulmilla kerjäämisen lisäksi he usein soittelivat "rampaorkestereissa" temppelialueilla. Kamputseassa on valtavat määrät raivaamattomia miina-alueita sotien seurauksena, ja tavalliset ihmiset löytävät miinoja usein astumalla niihin riisipelloilla kyykkiessään. Meidän lapsiin tämä teki syvän vaikutuksen ja he seurasivatkin tarkkaan paluumatkalla "ei-raivattujen" alueiden miinanvaroituskylttejä.