Venekunta vauhdissa

Yksi ei suostu hymyilemään kameralle

Miksun hallittu rantautuminen

Me olimme ajatelleet jo tänne tullessamme keskittyä lähinnä lepäilemiseen ja rantaelämään. Kuitenkin Jaana, joka ei ole tottunut juurikaan makoilemaan paikoillaan, on järjestänyt säännöllisesti muullekin perheelle pientä liikunnan tapaista vesiurheilua. Kun muut alkavat napista liian rasittavista ohjelmanumeroista, järjestyy heille vapaapäivä television katseluun ja tietokonepelien pelaamiseen ja Jaana pääsee sukeltamaan ja purkamaan liiallisesta lepäilemisestä patoutunutta energiaansa veden alle.

Koko perheen yhteiseksi ykköskiinnostuksen kohteeksi nousi surffaus. Se on näissä olosuhteissa ihan ymmärrettävää, kun isot aallot ilman pyörteitä lyövät suoraan matalaan hiekkarantaan. Ihanteellista juuri surffaukseen. Otimme ensin pari opetustuntia rannalla surffilautoja vuokraavilta pojilta. Täällä on kyllä runsaasti virallisiakin surffikouluja, mutta hinnat ovat toista luokkaa ja opetus suurinpiirtein samanlaista. Tunnin opetus lautoineen kahdella opettajalla maksoi rannalla koko perheeltä 20 dollaria.

Toinen opettaja keskittyi meihin aikuisiin, toinen lapsiin. Aika pian kävi selväksi etteivät pojat tarvinneet opettajaa muuhun kuin laudan hinaamiseen takaisin allokkoon päin, he olivat kuin syntyneet laudoille, nousivat aallonharjalla heti seisaalleen laudoilleen ja pysyivät siinä rantaa saakka. Välillä jopa kääntyivät taaksepäin vilkuttelemaan meille perässä räpiköiville aikuisille. Ärsyttävää.      

Me aikuiset puolestaan emme aina tienneet aallokkoon tipahtaessamme missä päin on maa ja missä taivas. On niillä rantapojilla mahtanut olla hauskaa meitä seuratessa. Lisäksi Jaanan bikinin yläosa ei suostunut pysymään ollenkaan paikallaan aallokkoon lentäessä. Välillä vetäessämme henkeä, lapsemme katsoivat meitä säälien ja antoivat meille vikkejä  laudan päällä pysymiseen. Kuulimme heidän myös keskenään keskustelevan ja arvelevan meidän olevan ehkä liian painavia lautojen päälle! No, kestimme vielä kaiken tämän, mutta entäs meidän lihaksemme seuraavana aamuna surffauksen jälkeen. Meni ainakin tuubillinen mobilaattia.

Snorkkelointi on sentään sujunut vähemmin vaivoin. Aivan meidän hotellin välittömässä läheisyydessä on upea Sanurin koralliriutta. Sinne vain on vaikeaa päästä rannasta, kun vesi on niin matalaa, kasvaa levää ja on täynnä merisiilejä ja muita mereneläviä. Pitäsi olla kengät, räpylöillä matka on kuitenkin turha pitkä kävellä. Me pääsimme paikanpäälle rannalta vuokraamallamme veneellä.

Lapsetkin innostuivat kovasti vedenlaisen maailman ihmeistä. Veneen sedillä (vuokraamaamme veneeseen kuului kuski ja opas!) riitti ihmettelemistä, onko sillä Danskulla kovakin hätä, kun hän kirkui ihastuksesta nähdessämme värikkäitä, erikoisia kaloja. Äänihän kuulostaa aika mukavalta snorkkeliputkeen huutaessa. Jaanaa riutalta ei meinnanut sitten saada ollenkaan pois. Onneksi sedät olivat ymmärtäväisiä, vaikka siinä taisikin vierähtää sovittua enemmän aikaa.

Teron kanssa kävimme myös vuorotellen koskenlaskussa. Olisimme toki ottaneet pojatkin mukaan, mutta turvallisuussyistä alle 7-vuotiaita ei huolita retkille. Harmi, sillä retki oli huisin hauska ja pojat olisivat varmasti tykänneet siitä. Retki ei myöskään ollut mitenkään fyysisesti rasittava, sillä virta oli sen verran kova 14 kilometrin matkallamme, ettei meidän tarvinnut juurikaan itse meloa ja silti olimme perillä parissa tunnissa. Vesi oli yllättävän matalaa ja kivikkoista ja vähän väliä ajoimme karille. No, useimmiten saimme nitkutettua kumiveneemme taas liikkelle, välillä opas pääsi pulahtamaan veteen työntämään.

Pari neljän metrin putoustakin matkaan sisältyi, toisen putouksen jälkeen Jaanan veneen irlantilaistyttö lensi yli laidan, muttei siinä mitään säikähdystä pahempaa ollut. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin törmäillessämme toisiin veneisiin, jotta sattui koko ajan, oli kuin olisi ollut Linnanmäen kumiautoradalla. (Hannu, älä nyt tukehdu nauruun, on kyllä vielä tuoreessa muistissa etten läksiäisissäni ko. paikassa onnistunut liikkumaan juurikaan minnekään autollani, terveisin Jaana).

PS. Tämä vain sukelluksesta kiinnostuneille; Jaana kävi täällä hylyllä sukeltamassa ja näki tavallista suuremman barracudan (n. 1,5 metriä) ihan vieressään tutkiessaan hylkyyn kasvanutta upeaa koralliseinämää. Onneksi se ei ollut nälkäisellä päällä, vaikka vihaiselta näyttikin.