Yksi Jaanan unelmista täyttyi, kun hän pääsi kahdeksi päiväksi sukeltamaan suurelle koralliriutalle. Retkiä oli tarjolla jos minkalaista, oli suorastaan vaikeaa löytää niiden joukosta se paras mahdollinen; yhdessä oli tarjolla majoittuminen hienolla laivalla, toisella taas enemmän sukelluksia jne. Encounter Reefin järjestämä kahden päivän retki uloimmille riutoille kuulosti parhaimmalta. Retkeen kuului mukavanoloinen laiva, kaikki sukellusvarusteet, ateriat sekä kuusi sukellusta.

Perjantaina klo 8 startattiin matkaan. Laivamatka riutoille kesti reilut pari tuntia ja kaikille suositeltiin heti aluksi pahoinvointilääkettä, jota jaeltiin avokätisesti laivalla. Hyvä, että jakoivat, sillä aallokko oli melkoinen. Uloimmat koralliriutat sijaitsevat avomerellä, eikä niiden läheisyydessä ole saaria, kuten lähempänä mannerta olevien koralliriuttojen yhteydessä (ja niihin useimmat retketkin suuntautuvat, ne ovat varsinkin snorkkeloijien suosiossa).

Majoituimme laivaan, joka oli muuten todella hieno ja palvelu ensiluokkaista, vaikka retken hinta olikin varsin kohtuullinen aussihinnaksi (180 e). Hytit olivat melkein Silja Linen tasoa ja valmiit upeat ateriat tarjoiltiin suoraan pöytiin. Viihtyisä salonki elokuvineen, kirjaistoineen  ja baareineen tarjosi viihdykettä, jollei sukelluksista ollut tarpeeksi. Laivalla oli vain 10-20 vierasta kerrallaan ja mukavan kotoinen tunnelma.

Meidän kohteemme oli Hastings Reef, jonka välittömään läheisyyteen laiva oli ankkuroitunut (asuimme eri laivalla millä matkasimme). Minun sukelluspakettiini kuului 3 sukellusta perjantaina ja kolme lauantaina. Heti lounaan jälkeen saimme sukellusbriefit ja pääsimme ensimmäiselle sukellukselle. Täällä kunnon ohjeistus onkin tarpeen, kun divemasterit eivät sukella mukana. Oli aika outoa minulle, kun olen tottunut aina sukeltamaan jonkun ammattilaisoppaan johdolla, joka tuntee parhaiten paikalliset olosuhteet. Tämä on kuulemma normaalia täällä ja jos haluaa oppaan, siitä pitää maksaa erikseen. Ketään ei kuitenkaan päästetä yksikseen sukeltamaan, vaan aina matkaan lähdetään jonkun parin kanssa tai kolmen ryhmässä.

Minun sukellusparikseni tuli näiksi päiviksi sveitsiläinen Stephen, joka oli onneksi sukeltanut minua enemmän ja tullut tälle riutalle jo päivää aikaisemmin, joten hän tunsi jo jotenkin paikat. Hirvitti kuitenkin katsoa, kun matkaan lähti yksikseen kaksi itävaltalais poikaa, jotka olivat sukeltaneet aiemmin vain sukelluskurssin verran ja tämä oli heidän kuudes sukelluskertansa. No, he eksyivätkin heti ekalla sukelluksella ja olivat todella peloissaan. Tämän lisäksi toiselta pojalta puhkesi korva luultavasti liian nopean laskeutumisen vuoksi ja hän ei enää päässyt loppuaikana sukeltamaan. Oli kurjaa katsoa, kun hän oli niin masentunut ja kipeä.

Minun sukeltamiset puolestaan sujui hyvin. Vaikka meillä ei ollut edes kompassia, emme eksyilleet kun seurasimme aina koralliseinämän reunaa. Onneksi suuntavaisto säilyi kohtuullisen hyvin. Ei olisi huvittanutkaan lähteä seikkailemaan avomerelle. Lisäksi olimme nähneet koralleista epämääräisesti piirretyn kartan, joiden merkkejä muistelimme sukellellessamme. Hyvä merkki oli mm. Dannyn vessa, joka oli kallionkolo, jossa oli vessanpönttö!

Minä sukelsin täällä myös ensimmäisen yösukellukseni. Olin todella hermostunut lähtiessäni, mutta kun pääsin veteen ja sain valon päälle, sukelluksesta tuli todella mukavaa. Yösukellus on ihan selvästi minun juttuni. Siitä kuulemma joku tykkää tai ei, on enemmänkin psyykkistä. Meillä oli ensimmäisenä päivänä aika huono näkyvyys päivällä, joten näin melkein paremmin yöllä lampun kanssa. Sukelluksen loppuvaiheessa vähän liiankin hyvin kun veneeseen noustessa meduusatkin erottuivat valolla niin hyvin. Tuli heti mieleen viime aikojen kirjoitukset tappavista meduusoista, joita täällä on ollut liikkeellä epätavallisen paljon. Nämä olivat kuitenkin miedompaa lajiketta, niitä vaarallisempia on kuulemma vaikeaa erottaakaan vedestä.

Niin, näinkö sitten mitään vaarallista? En oikeastaan. Muutaman hain näin, mutta ne olivat ihmisystävällistä lajia, eivätkä kooltaankaan kuin reilun metrin luokkaa. Näin kuitenkin tällä reissulla jotain todella upeaa, nimittäin noin puolitoistametrisen mantarayn, joka kierteli meidän ympärillä, kun olimme pysähtyneet kolmen minuutin pysähdykselle (kolmen minuutin turvapysähdys tehdään nousumatkalla viiden metrin kohdalla, kun sukelletaan syvemmällä). Mantaray puolestaan on litteä rausku, jonka siipien väli saattaa olla useita metrejä. Se oli niin KAUNIS, kun se liihoitteli ympärillämme ja kääntyi välillä ylösalaisin. En voinut edes kuvitella mitään sellaista. Jo pelkästään tämän takia kannatti tulla tänne Australiaan!