Peachi on n. 70v ukkeli (eräharrastus pitää nuorekkaana, sillä hän ei näyttänyt yhtään yli 60 vuotiaalta) joka oli jo päivätyönsä tehnyt ravintoloitsija ja aina harrastanut autoilua mualla kuin tiellä. Nyt hän eläkepäivinään järjesti kysyttäessä vaihtoehtoisen retken matkamuistomyymälöihin, turistiravintoloihin ja 100 hengen ryhmiin kyllästyneille. "Takuu" oli että jos retkellä tulee yhtään muuta retkenjärjestäjää tai turistia vastaan, saa rahansa takaisin. Ainoat jotka tulivat vastaan olivat nelijalkaisia tai maajusseja, jotka eivät ihmisten ilmoilla juuri näyttäneet viihtyvän.
Tämä herra Peachi oli tursitimarkkinoilla aikamoinen musta hevonen, hän kun ei noudattanut mitään sääntöjä viranomaisten tarkoin säätelemillä markkinoilla. Hänen autonsa n. 700tkm ajettu Toyota Landcruiser Troopcarrier 4.2 D ei ollut rekisterissä tai vakutettu ja ikkunassa oli inva-P -kyltti eli hänellä oli jokin liikuntaeste, hän meni autollaan kansallispuistossa kiellettyihin paikkoihin (mistä oli ollut oikeudessakin), oli erimielisyyksissä kansallispuistojen hallinnon kanssa sillä Peachin mielestä moni "kansallispuistoksi" nimetty alue tapetaan tekemällä sinne turistijunarata ja luontopolkuja.. Peachin mielestä jos jokin alue muutetaan kansallispuistoksi, siihen alueeseen ei saisi kuokalla koskea eikä laskea turisteja mellastamaan.
Peachi nouti minut hotellilta ja kyydissä oli jo pari Australialasita asiakasta. Sattui niin hyvä tuuri että yksi näistä asiakkaista oli Peachin vanha koulukaveri, jonka oli nähnyt viimeksi 15 vuotiaana. Siinä sitten käytiin läpi hetkessä koko elinkaari, tunteita herättävää ilakointia ja vitsejä, joita ei ihan kaikkia ymmärtänyt. Suuntasimme Cairnsin kohdalta sisämaahan ja vuoristoon, mistä oli loistavat näkymät. Pääasia oli kuitenkin kaikilla kärsimättömänä mielessä, milloin me poistutaan tältä päällystetyltä tieltä.Eikä aikaakaan kun kurvasimme hiekkatielle ja hetkeä myöhemmin ns. "track" ajouralle, eli tästä on joku aiemmin mennyt. Olen joskus nähnyt panssarivaunulla ajettavan sellaisten risukkojen ja puiden runkojen yli mistä menimme ja auto sai kovia iskuja alta ja sivuilta. Tuulilasi hajosi ja kyljet saivat uusia vauhtiraitoja, sillä metsikkö ei kuulema ole koskaan ollut näin tukossa kun nyt pyörremyrskyn jälkeen ja ajoväylää piti sananmukaisesti aurata. Välillä eten tuli niin iso puunrunko, että se piti kettingillä vetää pois tieltä ja sepä oli kivaa.
Tarkoituksemme oli käydä eräällä vesiputouksellakin, mutta neljää eri reittiä yritettyämme jouduimme luovuttamaan, sillä esteenä olevia puunrunkoja oli kymmeniä ja niiden siirtämiseen ei tämä auto olisi pystynyt eikä moottorisahaakaan ollut mukana. Olin ensimmäistä kertaa ns snorkkelilla varustetussa maastoautossa ja sehän tarkoittaa sitä että sillä voi ajaa vaikka kattoon saakka syvässä ojassa, minkä jälkeen tulee ongemaksi se ettei näe minne ajaa. Nyt ei ollut kuin ovien alalaitaan syviä ojia, mutta Peachi kertoi kerran erään naisen joutuneen paniikkiin keskellä ojaa kun vettä oli puoliväliin ikkunoita ja tämä oli avannut oven - sitten kuulemma jouduttiin ongelmiin, mutta päästiin ehjänä kotia.
Parasta antia retkessä oli sen itse tarkoitus, eli mennä sinne minne kukaan muu retkenjärjestäjä ei mene ja nähdä vanhoja kaivoskyliä, eräjokia, villihevosia, kenguruita ja jättimäisiä termiittikekoja.
