New Page 2

Viikonlopuksi oli luvattu huonoa säätä; vesisadetta sekä annettu syklonivaroitus. Syklonivaroituksen raja on 100 m/ tuulta sekunnissa, mutta nyt oli luvassa tuulta jopa 120 m/s. Koulumme järjestämät retket lähiseuduille oli peruttu ja opettajatkin kehoittivat meitä vuokraamaan videoita ja lukemaan kirjoja viikonlopun ajan sisätiloissa.

Me olimme varanneet sunnuntaiksi valmiin päiväretken Frasier Islandille, joka on n. 300 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen ja olimme tietenkin huolestuneita kannattaisiko meidän ylipäätänsä ollenkaan lähteä ajamaan sinne, jos emme kuitenkaan pääsisi retkelle. Matkatoimistosta vakuuteltiin ettei retkiä monesti ole peruttu sään takia, joten olisi todella epätodennäköistä ettei se toteutuisi. Otimme riskin ja lähdimme matkaan lauantaiaamuna vuokra-autollamme. Alkumatkasta näytti muutaman kerran, että alkaisi satamaan ja muutama tippa taisi tullakin vettä, mutta sitten sää selkeni ja meillä oli todella kaunis ja aurinkoinen ilma koko viikonlopun ajan. Myrsky oli ollut siellä edellisenä iltana ja Brisbanessa se puolestaan riehui sitten koko viikonlopun.

Päästyämme perille ja majoituttuamme, meille soitettiin matkatoimistosta, että retki oli kuitenkin peruttu. Ihmiset olivat ilmeisesti seuranneet säätiedotuksia ja peruivat retken viime hetkellä. Meille kävi kuitenkin hyvä tuuri, kun meille tarjottiin hyvitykseksi toisen matkanjärjestäjän retkeä, jossa oli monipuolisempi ohjelma, mutta saimme sen vanhan retkemme hinnalla. Me lähdimme siis ilomielin matkaan sunnuntaiaamuna klo 6.10. Saarelle mentiin nopealla lautalla, josta jatkoimme matkaa nelivetobusseilla. Tämän saaren hiekkateille pääsee ajamaan vain nelivetoautoilla.

Ensimmäiseksi ohjelmassa meillä oli uimareissu maailman upeimmalle hiekkalaguunille, Lake McKenzielle.Vesi oli kirkasta ja viileää. Nautimme suunnattomasti polskuttelusta vedessä ja poikia oli vaikea houkutella jatkamaan matkaa. Myös mummo viihtyi uimassa ja oli tyytyväinen, että sai nähdä tallaisen paratiisin tällä matkalla. Aamupalaa nautimme liskojen kera, varaanit nimittäin viihtyivät hyvin laguunin taukopaikan pöytien alla keräämässä sinne tippuneet herkkupalat muffinseistamme. Sallimme tällä kertaa poikien nostaa jalat penkille.

Heittelehdittyämme taas hetken autossa saaren kuopaisilla hiekkateillä, suunnistimme sademetsään kävelylle. Vastassa olikin todella ainutlaatuinen, luonnontilassa oleva sademetsä, jonka äänet olivat unohtumattomat. Joka puolella kuuluva kovaääninen visertely kuului puun latvoissa lenteleville värikkäille linnulle. Sademetsä sijaisee laaksossa, jonka pohjalla kiemurtelee hiekkainen joki, jonne kaikki sadevesi laskee. Ihmeellistä on, että joen pinta ei nouse kovistakaan sateista huolimatta, vaan sen pohjalla oleva hiekka pystyy nielemään kaiken tulevan vesimäärän. Laaksossa viihtyivät myös lukuisat varaanit ja yhden käärmeenkin onnistuimme näkemään.

Ohjelmassa oli myös ajelua bussilla upealla Seven Miles Beachilla. Ranta on niin ihastuttava, että olisi tehnyt mieli mennä uimaan, mutta nämä alueet sattuvat olemaan myös haiden suosikkipaikkoja, joten ne pysyvät syystä ihan autioina. Rannan tuntumassa ihailimme myös värikkäitä hiekkavuoria, jotka loistavat hiekan eri sävyjä, mutta ovat niin hauraita, etteivät kestä oikein kosketustakaan.

Retkipäivä oli onnistunut. Olimme lopen uupuneita, kun palasimme iltakuudelta takaisin maihin ja ajelimme siitä vielä kolmen ja puolen tunnin matkan kotiin Brisbaneen. Frasier Islandille voisi kyllä tulla joskus uudelleen ihan ajan kanssa, vaikka onnistuimme kyllä kahlaamaan päivässäkin saaren kaikki pääkohteet.