Näkymät olivat melko lohduttoman näköiset ja vasta nyt tajusimme miten onnekkaita me Cairnissa olimmekaan, kun myrsky pyyhälsi niinkin kaukaa (100 km) ohitsemme. Kyllä tuulen pitää olla melkoinen, kun se pystyy katkaisemaan puun puolivälistä poikki, repimään talojen katot ja seinistäkin paloja sekä kaatamaan sellaiset määrät metsää. Runsaan puiden kaatumisen  syyksi epäiltiin edeltävien päivien sateita, mitkä olivat pehmentäneet maaperän antamatta enää puiden juurille tarvittavaa tukea.

Kaikista pahiten myrskyssä kärsi Innisfailin kaupunki. Ajelimme kylällä ja näytti ihan hävityksen kauhistukselta; kattojen peltilevyjä ja talojen palasia oli kaikkialla, kaatuneita puita ja muuta tavaraa ajelehti ympäriinsä ja raivauspartiot tekivät vuorotta töitä. Kylän K-Martissa shoppaillessamme huomasimme tavaratarjonnankin muuttuneen pääasiassa kynttilöiksi, pattereiksi, kanistereiksi ja taskulampuiksi.

Elämä ei ole vielä palannut, eikä varmasti vielä vähään aikaan palaakaan normaaliksi näillä kulmilla. Useimmat turistipaikat olivat suljettuina ja meidän oli esim. vaikea löytää kaupungista ulosmenotietä oikeaan suuntaan, kun kaikki tieopasteet olivat kadonneet. Lisäksi ajoimme monen mielenkiintoisen vesiputouspaikan ohitse, kun emme yksinkertaisesti löytäneet niitä ilman opastekylttejä. Ja kun joku mielenkiintoinen paikka vihdoin löytyi, ei sinne yleensä päässyt pikkutietä pitkin ajelemaan, kun tieltä ei oltu vielä ehditty raivaamaan kaatuneita puita. Vain pääteitä pitkin pääsi kulkemaan. Oikea survival matka meillekin.