Olimme aina mielineet vierailulle Yosemiten kansallispuistoon, kuultuamme tarinoita sen kauneudesta. Eikä tarinoita oltu todellakaan liioiteltu. Puisto oli vielä upeampi kuin olimme kuvitelleet ja vetää ihan vertoja Uuden-Seelannin huikeille maisemille. Ilmatkin ovat täällä kulmilla yleensä mukavammat, vähemmän sateiset. Meidän vierailumme ajaksi iski oikein poikkeukselliset helteet ja lumet sulivat kohisten vuorilta.

Lähdimme matkaan varhain sunnuntaiaamuna ja päätimme syödä aamupalan matkan varrella. Osuimme perinteiseen Ryanin kuppilaan, joka oli ihan tupaten täynnä äitienpäiväaamuna. Meille löytyi kuitenkin pöytä ja tilasimme jättiannokset pannukakkuja, pekonia ja munia, mitä täällä on tapana aamupalaksi nauttia. Meille maistui. Äiti sai vielä karkeista sidotun "kukkakimpun" muistoksi. Näin meidän perheen äiti vietti tänä vuonna tuplasynttäreiden (aikaeron vuoksi kaksi päivää peräkkäin) lisäksi tuplaäitienpäivää. Vietimme äitienpäivän ensimmäisen kerran Holopaisten kanssa jo ennakkoon lauantaina.

Ajelimme rauhaisasti Yosemiteen päin, kun tie yllättäen päättyi kuin seinään. Aamuyöllä oli ollut paha kivivyörymä tiellä, eikä sitä päästy uusien vyörymien pelossa vielä raivaamaan. Jouduimme kiertämään parin tunnin ylimääräisen lenkin todella vuoristoista kiemuratietä ja Miksu oksenteli koko matkan. Kaiken oksentamisen keskellä lapsi jaksoi vielä  hauskuttaa meitä huomauttamalla, että "oho, minä olen vahingossa syönyt omenan tarrankin".

Yosemiteen vihdoin päästyämme, olimme ihan myytyjä. Maisemat olivat niin sanoinkuvaamattoman kauniita, että todella viihdyimme täällä nämä kaksi päivää, hyvin olisi mennyt viikkokin. Täällä on kattava valikoima eritasoisia patikkapolkuja ympäri puistoa tarjolla kaikentasoisille harrastajille. Tärkeimmille kohteille kuten Mirror Lakelle ja Tunnelipuiden alueille on tietenkin tehty amerikkalaisia varten asfalttitiekin ja niihin pääsee suoran puistossa kiertävällä junalla. Me patikoimme mukavan 8 kilometrin lenkin, jonka meidän pojatkin jaksoivat ihan hyvin, eikä polulla ollut turhaa tungosta.

Puistoretken ehdoton kohokohta oli luonnossa näkemämme karhu. Karhuraukka, joka oli etsiskelemässä iltapalaa luonnosta turistien käyttämän tien lähistöltä (enkä tarkoita muuten tällä sitä, että se olisi etsinyt ihmisiä iltapalaksi) aiheutti melkoisen ruuhkan tielle, kun kaikki halusivat pysähtyä kuvailemaan sitä. Tähän tarvittiin avuksi metsänvartija ohjailemaan liikennettä. Tero yritti kuvata karhua tieltä, mutta se oli miltei mahdotonta, kun vieressä oleva täti oli niin innoissaan, että hakkasi häntä koko ajan selkään ja huusi, että katso karhu, KARHU!