Muistan jo pikkutyttönä olleeni kiinnostunut Niagaran putoksista ja tarinat, joissa joku oli yrittänyt tynnyrillä laskea alas putousta oli aina kiehtonut. Joten pakkohan tänne oli päästä, vaikka koukkaus toikin meille melkoisesti lisämaileja (Bostonista n. 600 km ja Washingtonista vielä vähän enemmän).

Niagaran putoksilla kävimme tavalliseen tapaan "turisti-infossa" kyselemässä kuinka putoksille pääsee ja mitä siellä kannattaa nähdä. He kuitenkin luultavasti saavat siellä neuvonnassa palkkansa provisioina myytyjen retkien määristä, joten sieltä ei suostuttu kertomaan muista vaihtoehdoista kuin valmiista retkistä! Törkeää! Arvelimme kuitenkin, että varmasti pääsemme sinne ominkin nokkinemme ja näemme ihan saman kuin retkeläisetkin (päivän valmisretki Usan ja Canadan puolelle kaikkine aktiviteetteineen olisi maksanut meidän perheeltä 450-600 dollaria).

Ajoimme automme parkkiin pari korttelin päähän alueesta ja löysimme ihan ilmaistakin parkkitilaa (turistineuvonnassa sanottiin, että alueen oma parkkipaikka olisi ainoa mahdollinen ja se maksaa 18 dollaria). Adventure Passit alueen kaikkiin käymisen arvoisiin kohteisiin maksaa aikuisilta n. 25 taalaa ja yhdessä päivässä ehtii kyllä nähdä kaiken. Kävellen pääsee Canadan puolelle ilmaiseksi ja siellä myydään samanlaista passia, joka on osittain päällekkäinen Usan passin kanssa, joten se kannattaa ostaa vain toiselle puolella ja käydä sitten ihailemassa vain maisemia toiselta puolelta.

Putokset olivat juuri niin mahtavat kuin olimme kuvitelleetkin. Ajoimme aluksi laivalla ihan putoksien juurelle, jossa saimme maistella kunnolla putouksen pärskeitä. Retkeen kuului onneksi sadetakit Niagara painatuksella. Kun tämän jälkeen olimme  ihailleet Amerikan puoleista putousta kaikilta mahdollisilta kulmilta (otimme muuten uskomattoman määrän kuvia, vaikka aika monessa kuvassa näkyykin pelkkää vesihöyryä ja -tippoja), pääsemme vielä putouksen juurelle. Tässä vaiheessa retken hintaan kuuluu jo vesikengätkin. Olisimmekin kuin uitetut koirat ilman saamiamme kunnon sadevarusteita, mutta käynti putoksen juurella oli ikimuistoinen, siellä vasta jotenkin tajuaa, minkalaisella voimalla ja miten paljon sitä vettä virtaa alas joka sekunti.

Seuraavana päivänä kävelemme vielä Kanadan puolelle, jossa putoukset näyttäytyvät taas erilaisina. Ne näkyvät sinne kaukaisempina, mutta niitä voi katsoa kokonaisuutena. Ne ovat niin kauniit, tuijottelemme niitä tuntitolkulla ja herkeämme vielä ostelemaan matkamuistojakin. Siellä pääsemme käymään myös isomman, hevosenkenkäputouksen, takana. Ja taas mielikuvituksemme reuhahtaa valloilleen, kun muistelemme mitä Tarzanissa oli vesiputousten takana...