Reservaattialueet ovat yleensä alueilla, jossa ei meidän länsimaalaisen silmin ole yhtään mitään. Maaperä näyttää köyhältä, kaikkialla vain kuivaa hiekkaa ja savea, kitukasvuisia pensaita sekä kallioita. Tämäntyyppisillä alueillahan he ovat asustelleet vuosisatoja, mutta tuntuisi että nykyaikana se ei enää riitä heille. Eiväthän he enää teltoissa asu, vaan usein asuntovaunissa, parakin näköisissä siirrettävissä taloissa tai muissa talon näköisissä viritelmissä.
Elantoa he usein hakevat turistien parista, mm. erilaisten käsitöiden kuten korujen sekä savi- ja hiekkatöiden myynti intiaaninähtävyyksien lähistöllä on yleistä.
Me kävimme ihastelemassa Navajoalueella olevaa Monument Valleyta, jossa on autiomaan keskellä kasa intiaanien pyhiä kiviä. Ovat aika vaikuttavan näköisiä, punaista kiveä punaisen avaruuden keskellä. Vähän samaan malliin kuin Australiassa aboriginaalien Uluru. Ajelimme siellä turisteille sallitulla reitillä ja näimme kivien läheisyydessä asustelevia intiaaneja; pyykit vain liehuivat tuulessa kotoisasti pihamailla, kun seurailimme auton ikkunoista heidän elämää.
Toisen, meihin suuren vaikutuksen tehneen retken, teimme Mese Verdeen, pueblointiaanien alueelle, josta löytyy vuosisatoja vanhoja intiaaniasumuksia kallion suojissa. Kalliot ovat osa isoa laaksoa, jota reunustaa kiviset kalliot, joiden koloihin intiaanit ovat aikoinaan rakentaneet yhdyskuntansa. Ajatella, että laaksossa on aikanaan arveltu olevan n. 25 000 intiaanin koti. Yhdyskunta oli pitkälle kehittynyt, mutta jostain tuntemattomasta syystä he jättivät yht´äkkiä kotinsa n. 700 vuotta sitten ja muuttivat alueelta etelämmäksi, jossa asustelevat vielä tänäkin päivänä.
Meidän pojille ei ollut vaikea myydä näitä intiaanijuttuja, tuskin saimme heitä nukkumaan iltaisin, kun he vielä halusivat kuulla miten niitä savumerkkejä lähetettiinkään tai miten ne intiaanit ovat ripustaneet vihollisten päänahkoja aitoihin.
